Ilmaa kevyempää


Tuomo ja Maaret nousivat kuumailmapallon korin reunan yli korin sisäpuolelle. Kuljettajan paikalla seissyt Anja vilkaisi kelloaan todeten, että lennonjohdolle ilmoitettuun lähtöaikaan ei ollut enää monta minuuttia.

– Tiedättekö Jennistä? Maaret, ei vissiin tullut samalla bussilla teidän kanssa? Anja kysyi.

– Jennikö bussilla! Tiedät varmaan, että hän kulkee aina omalla autollaan. Kyllä se sieltä kohta tulee, Maaret vastasi ja veti uutta Kappan hupparia yllensä. Tuuli oli voimistunut aamupäivästä, mutta ilma oli edelleen elokuun loppupäiviksi hämmästyttävän lämmin. Kylmä ja sateinen kesä oli vasta elokuussa näyttänyt parhaat puolensa.

Vuoden suurimman kaupan varmistuminen vaati Anjan mielestä juhlistamista. Ennen kuin nykyinen varatoimitusjohtajan pesti alkoi viemään leijonan osan myös hänen vapaa-ajastaan, oli Anja toisinaan tehnyt keikkoja kuumailmapallolentäjänä serkkunsa Balloon Ten-firmassa. Lupakirja oli edelleen voimassa, joten myyntidivisioonan vieminen pallon kyydissä siniselle taivaalle tekisi jokaiselle hyvää ennen loppuvuoden myyntiurakan alkamista.

Jennin saavuttua paikalle päästi Anja polttimesta pallon sisään lisää kaasua. Valtavan kokoinen kuumailmapallo nousi ilmaan roikottaen alapuolellaan rottinkisessa korissa kesäillasta nauttivaa nelikkoa. Pallo saavutti nopeasti lentokorkeutensa. Anja kaivoi laukustaan esiin samppanjapullon sekä neljä lasia. Anjalle ei juhlan hetkellä kelvannut koskaan mikään muu kuin aito ranskalainen samppanja. Hyvällä tuulella ollessaan hän saattoi tuoda työpaikan juhliin jopa omasta valikoimastaan Dom Pérignonia tai muuta laatumerkkiä.

– Nyt skoolataan! Niinkuin tiedätte, ’vastoinkäymisiä on meille alati tarjolla, siitä ei kysymystä’, kuten Kivi kirjoittaa Nummisuutareissa. Vastoinkäymisiä oli tälläkin kertaa tarjolla, mutta ne selätettiin. Venäläisten kanssa bisneksen tekeminen ei ole aina helppoa. Hyvää työtä Jenni, ja hyvin autettu Maaret. Noin sitä pitää, Anja kehaisi ja nosti maljaa.

Anja rakasti kirjasitaatteja. Maaret oli varma, ettei sellaista kirjaa ollut olemassakaan, mitä Anja ei olisi lukenut tai vähintään kuunnellut äänikirjana. Maaretia tämä ei ollut kuitenkaan koskaan häirinnyt, koska hän piti itsekin kirjallisuudesta ja oli jopa opiskellut sitä vähän aikaa ennen kauppatieteen opintoja. Kirjallisuus oli yhteisenä puheenaiheena aiemmin auttanut kovasti, kun Maaret nuorena myyntipäällikkönä yritti vakuuttaa Anjan vielä koeajalla ollessaan. Nyt yhteistä historiaa oli takana jo lähemmäs 20 vuotta.

Samppanjalasit tyhjenivät nopeasti. Kaikki nautiskelivat kuumailmapallon tarjoamasta pehmeästä kyydistä ja upeista maisemista. Anja ja Maaret keskittyivät muistelemaan vanhoja hersyvän naurun säestämänä. Tuomo oli jälleen enemmän omissa oloissaan ja käytti tilaisuuden hyväkseen päästessään kuvaamaan kotikaupunkiaan korkealta ilmasta käsin. Matkalta saisi runsaasti kuvamateriaalia Instagramiin ja valokuvaus-aiheiseen blogiin, jota Tuomo oli hiljattain alkanut pitää.

Jenni tunsi suurta ylpeyttä venäläisten kanssa tehdystä kaupasta. Hän koki kaupan olevan hänen omaa ansiotaan, vaikka Anja olikin huomioinut myös Maaretin kiitos-puheessaan. Jennin mielestä Maaretia ei olisi tarvinnut siinä yhteydessä mainita ollenkaan, sillä Maaretin osuus oli ollut ihan mitättömän pieni. Jostain syystä Anja oli kuitenkin erityisesti painottanut sanojaan mainitessaan Maaretin ja nostanut lasin korkealle ilmaan juuri sillä hetkellä.

– Anja! Jenni kohdisti huomionsa naureskelevaan kaksikkoon. Anja käänsi katseensa Jenniin päin, mutta ei sanonut mitään. – Oliko Maaretilla diilissä jotain suurempaa osuutta, kun päätit mainita hänetkin puheessasi äsken? Jenni kysyi. Tunnelma korissa muuttui samalla hetkellä ja kaikki hiljenivät. Tuomo laski kameransa korin lattialle ja odotti, mitä Anja vastaisi. Jenni oli asettanut kysymyksensä kuin olisi haastanut Anjan kaksintaisteluun.

– Noh, Maaretin apu ei jäänyt pelkästään oikeiden puhelinnumeroiden etsimiseen. Hän lensi tietämättäsi Venäjän kautta palatessaan Dubain seminaarista. Sen jälkeen neuvottelut menivät maaliin sujuvasti ja sait nimet sopimuspaperiin, Anja vastasi pitäen äänensä niin tasaisena kuin pystyi. Maaretin osuudesta ei ollut tarkoitus puhua Jennille vielä tässä vaiheessa. Totuutta oli Jennin kysymyksen jälkeen kuitenkin tarpeetonta enää piilotella.

Jennistä tuntui kuin sähkövirta olisi iskenyt hänen kehonsa lävitse. Kaikki tämä oli pidetty häneltä salassa. Se ylpeys, jota Jenni oli tuntenut sopimuksesta tuntui katoavan ilmaan. Maaret oli siis toiminut salaisena apurina, joka sopimuksen todellisuudessa järjesteli. Ilmankos viimeiset neuvottelut sujuivat niin mutkattomasti alkuvaiheeseen nähden. Venäläiset olivat suostuneet kaikkin ehtoihin, mitä sopimukseen sisällytettiin.

Jenni ei saanut sanaa suustaan. Hänen kunnianhimonsa oli sitä luokkaa, ettei hän shokkiuutisen kuultuaan pystynyt enää hillitsemään itseään. Maaret ja Anja seisoivat korin toisella puolella, ja Tuomo oli heidän ja Jennin välissä. Jenni alkoi sihisemään kuin käärme ja pyrki Tuomon vierestä toisella laidalla seisovien naisten luokse. Kori oli kuitenkin aivan liian ahdas, jotta siellä olisi päässyt liikkumaan kenenkään ohitse. Jenni tajusi aikomuksensa itsekin liian vaaralliseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Tuomo tarttui hänen olkapäistään ja piteli riuhtovaa naista aloillaan. Jenni rauhoittui hieman ja asettui paikoilleen.

– Ja miten provikat jaetaan? Jenni kysyi hetken päästä katsoen Anjaa kuin verivihollistaan. Leppoisaksi tarkoitettu illanvietto oli muuttunut tunnelmaltaan painostavaksi.

– Ne puolitetaan.

– HELVETTI! Jenni huusi niin, että muut säpsähtivät. Eikö nainen vieläkään tajunnut, että nyt oltiin melkein kilometrin korkeudessa. Mitään ylimääräisiä purkauksia ei kaivattu.

– Tiedät hyvin itsekin, että tämän kaupan suuruusluokka paisui moninkertaiseksi matkan varrella. Et olisi mitenkään pystynyt hoitamaan sitä yksin. Maaretia tarvittiin, Anja koetti perustella. Jenni tajusi ettei riehuminen saisi ainakaan mitään hyvää aikaiseksi. Hän kääntyi mielenosoituksellisesti selin muihin päin ja päätti jatkaa asiasta keskustelua maan kamaralla. Ja siinä keskustelussa hän ei jäisi kuunteluoppilaaksi! Kuumailmapallo oli laskeutunut jo alle puoliväliin alkumatkan lentokorkeudesta ja maan pinnalle ei enää menisi kauaa.

Jenni havahtui ajatuksistaan, kun Maaretin ääni kuului korin toiselta puolelta. – Ota sinä se Firenzen diili. Saat siitä vähintään saman kuin olisit tästä saanut ja hyvät kontaktit myöhempää varten. Se on viimeistä viilausta vaille valmis. Maaretin ehdotus Jennille oli sovitteleva mutta samalla yllättävä. Maaret oli aina ollut innoissaan Firenzen suhteen eikä Jenni uskonut, että tämä antaisi yhden kultakimpaleistaan hänelle.

– Ja sinähän varmasti luopuisitkin Firenzestä, Jenni kivahti edelleen vihaisena katsomatta Maaretia.

– Senkus otat! Minä olen laukannut siellä ihan tarpeeksi vuosien varrella enkä jaksa taas lentää Italiaan muutaman tunnin palaverin vuoksi. Sitä paitsi, minua kuvottaa se ukko.

– Rolf vai? Jenni kysyi, vaikka tiesi hyvin, ketä Maaret tarkoitti.

– Se justiinsa. Maaretin ilmeestä huomasi heti, että nyt puhuttiin miehestä, joka ei hänen arvoasteikollaan noussut kovin korkealla.

Rolf oli firenzeläinen talousjohtaja; iso kiho, mutta lipevä kuin mikä. Jenni oli nähnyt Rolfin ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten, kun hän kävi Suomessa bisnes-tapaamisessa. Jo silloin Rolf vaikutti siltä, että mukavat eläkepäivät välimeren maisemissa olisivat ihan ovella, mutta vieläkin mies oli kuvioissa täysillä mukana. Jennin kuulemien huhujen mukaan Rolf olisi sitoutettu nuorena miehenä firmaan eläkesopimuksella, jonka ehtojen vuoksi hänen ei kannattaisi lähteä firmasta ennen kuin täyttäisi 70 vuotta.

– Mitähän Rolf siihen sanoo, että täältä tuleekin eri henkilö paikalle seuraavalla kerralla? Jenni kysyi ja kääntyi.

– Sitä juoppoa ei kiinnosta kuka täältä tulee, Maaret vastasi. – Rolfia kiinnostaa vain se, että sopimuksessa on nimet. Ja että hän pääsee ajoissa ennen iltaa jahdilleen. Maaret jätti kertomatta, että hänellä itsellään oli seuraavaa vuotta varten vähän muita suunnitelmia ja ei siksi pistänyt pahakseen, että pääsisi työllistävimmästä asiakkuudestaan eroon. Juuri edellisenä päivä Maaret oli saanut vahvistuksen, että hänet valittiin vierailevaksi tutkijaksi Oxfordiin. Siitä ei kuitenkaan tiennyt vielä kukaan, ei edes Anja. Bisnes saisi nyt jäädä vähäksi aikaa ja hotellihuoneiden ovien saranoiden sijasta Maaret aikoi kuluttaa tutkijakammioiden ovia.

Jenni yritti peittää innostustaan ja joutui tekemään töitä, että sai pidettyä ilmeensä edelleen vihaisena. Firenze olisi onnenpotku hänen uralleen. Ukrainan, Venäjän ja muun itäblokin maisemien nuhjuiset hotellit vaihtuisivat Etelä-Euroopan loistoon ja melkein läpi vuoden jatkuvaan leutoon ilmastoon. Puhumattakaan, mitä se tietäisi Jennille rahassa. Firenzen kautta Jenni voisi helpommin lyöttäytyä mukaan myös Rooman ja Barcelonan kuvioihin.

Puiden latvat raapivat kuumailmapallon korin pohjaa ja maa lähestyi vauhdilla. Anja komensi muut kääntymään selin menosuuntaan ja pitämään kunnolla kiinni. Maaret nappasi toisella kädellään kiinni korin reunasta ja työnsi toisen kätensä Jennin eteen sovinnon eleeksi. Jenni vilkaisi Maaretia, jonka kasvot eivät enää näyttäneet Jennin silmissä niin vastenmielisiltä kuin hetki sitten. Naisten kätellessä pallo laskeutui pehmeästi keinahdellen Ahmosuon epätasaiselle nurmikolle.

– Sehän meni hyvin, Tuomo heitti Anjalle kuin puolihuolimattomasti heidän kävellessään pellon poikki parkkialueella odottavan tilataksin luokse. Jenni ja Maaret olivat menneet jo edeltä.

– Niinkö sinun mielestäsi? Anjan vastauksessa oli pieni ivallinen sävy.

– No niin. Eivät sentään käyneet toistensa kimppuun kilometrin korkeudessa. Vaikka lähellä oli, Tuomo vastasi. Kumpikin naurahti. Laskeva aurinko heijasteli taksin katolta niin, että heidän piti siristää tosissaan silmiään.

– Parempi ettei kerrottu sinun roolistasi mitään, Anja sanoi ja kuuli Tuomon hymähtävän hiljaa.

– Riittää, kun firman virallinen versio on, että Jenni teki sopimuksen Maaretin toimiessa takapiruna. Toisesta takapirusta ei tarvitse firman sisällä tietää kuin meidän kahden. Ilman sinuahan se kauppa olisi kaatunut, mutta et sinä jokaista diiliä voi ottaa nimiisi, Anja haki katseellaan Tuomon hyväksyntää.

– Niin, totta. Miten meinaat minun kululaskut hoitaa, ettei kukaan huomaa mitään? Tuomo kysyi.

– Älä kysele. Menkööt vaikka edustuskuluina. Niitä ei kukaan huomaa eikä tilintarkastajat kysele perään. Ei kyselleet Delhin jutustakaan.

Tuomo malttoi olla puuttumatta asiaan enempää. Hänelle riitti, kun saisi kulunsa pois. Kiinteä kuukausipalkka oli sen verran muhkea, ettei Tuomo perustanut bonuksista. Vaatimattomana miehenä hän oli tottunut askeettiseen elämäntapaan. Tuomo ei välittänyt vaikka oli vuosien varrella kuullut kuittailua köyhäilystään kyllästymiseen asti. Hän tiesi myös, että Anja muistaisi hyvät teot ja huomioisi tämänkin palveluksen jollain tavalla. Samoin kuin niin monet aiemmat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kovisten venetsialaiset

Veteraani

Hyppääjät