Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Veteraani

Elämää nähnyt vanha mies istui ajatuksissaan korkeushyppypatjojen viereen kannetulla puupenkillä. Hänellä oli yllään Suomen lipuilla koristeltu verryttelypuku, jaloissaan valkoiset piikkarit ja päänsä suojana vihreä lippalakki, johon oli ommeltu urheiluseuran logo. Hoikka olemus kertoi, että mies oli pukeutunut urheiluvaatteisiin ennenkin. Ihan niin ajokoiramaiselta hän ei sentään näyttänyt kuin hetki sitten rataa kiertäneet nuoremmat juoksijat; heille urheilu oli edelleen tavoitteellista. Penkille avatun käsiohjelman lähtölista paljasti, ketkä radan valtaisivat seuraavana:  Miehet - yli 80-vuotiaiden sarja. – Vaari, lupaathan, että tämä on viimeinen kerta, kun kilpailet, miehen teekkarihaalareihin pukeutunut lapsenlapsenlapsi Ilona toivoi ja ojensi isovaarilleen juomapullon. Ilona oli kokenut elämänsä kauheimpia hetkiä seuratessaan vaarinsa selviytymistaistelua muistuttaneita kilpailuja. Hän ei ymmärtänyt, että ikämiehen olo ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin se ehkä katsojasta näyt

Tärkeä jollekin

– Tämä on selvä henkirikos. Yksi laukaus lähietäisyydeltä suoraan takaraivoon. Ammuttu luultavasti suurikaliiperisella hirvikiväärillä. Luoti on tullut ulos vasemman silmän vierestä. Tällaisessa tilanteessa kuolema seuraa välittömästi, vanhempi konstaapeli Miettinen selvitti rikosylikonstaapeli Jukka Raesmaalle. Kunnaneläinlääkäri Silvosen ruumis retkotti pitkin terassin portaita uuden lumen osittain peittämänä. Teko toi Raesmaan mieleen alamaailman välien selvittelyt, mutta hän epäili, ettei mistään sellaisesta voinut olla kyse. Tuskinpa raa’an kuoleman syyksi paljastuisi myöskään lemmikkinsä menettämisestä kimpaantuneen asiakkaan vihanpurkaus. Käsissä olisi siis pimeä henkirikos, jonka selvittämiseksi tehtäisiin kaikki mahdollinen. – Tehdään nyt kuitenkin perusteellinen kuolinsyyn tutkinta ja ruumiinavaus ensin, niin saadaan faktaa, Raesmaa vastasi Miettiselle, joka meni asioiden edelle arvaillessaan jo tekovälinettä. Miettisen ongelmana oli edelleen liiallinen hätäily, vaikka kokemu