Veijari, mutta mitäpä siitä
Talon yläkerta rapistui hiljalleen asumiskelvottomaan kuntoon. Osaa huoneista pidettiin tarkoituksella kylmillään ja ajan patina sai näkyä niissä huoletta. Repeytyneet tapetit eivät pistäneet silmään, vaan olivat jopa koriste muun ankeuden keskellä. Eteisestä yläkertaan johtavat lankkuportaat narisivat pahaenteisesti, mutta kun ex-vaimoni asteli niitä pitkin, mieleni palasi aina ohikiitäväksi hetkeksi menneeseen. Muistelin, miten meillä oli tapana istua portaiden puolivälissä shakkia pelaten ja punaviiniä juoden. Nykyään shakkilautani keräsi pölyä olohuoneen hyllyn päällä shakin jäätyä kiinnostavampien pelien jalkoihin. Alimmassa kerroksessa puolestaan ei ollut mitään. Lähinnä sen täyttivät lämpöhuoneen puolelle pursunnut puuliiteri ja vanhat pesutilat, jotka olivat käyttökiellossa. Koko kerroksen saisi puolestani täyttää umpeen maa-aineksella tai pursuttaa betonia lattiasta kattoon. Onneksi minun ei huonojalkaisena tarvinnut käydä sen enempää kellarissa kui